Kokonaisena ihmisenä maailmassa ja työssä – hyvinvointia arkeen sekä työhön

Muutoksesta ’ketteriin muutoksiin’

Kun vielä hetki sitten puhuttiin työelämän muutoksista, niin nyt puhutaan ”ketteristä muutoksista” työyhteisövalmentajien ja -tutkijoiden piirissä. Enää ei pohdita muuttuuko myös oma työ ympärillä tapahtuvan kiihtyvän muutoksen, erityisesti digilisaation imussa. Muutos on tosiasia, joka on tunnustettava jo lähtökohdaksi, ja se mistä tänä päivänä puhutaan, ovat ’ketterät muutokset’, jotka vaativat ’ketteriä organisaatiorakenteita’.

’Ketterät organisaatio" -päivän sana

Mitä näillä ketterillä organisaatioilla tarkoitetaan – mahdollisimman vähiä johtamisen ja organisoinnin väliportaita, ja mahdollisimman paljon itseohjautuvuutta niin tiimeissä kuin yksilöilläkin, jotta nopeita ratkaisuja ja reagointeja vaativat päätökset ja toimenpiteet pystytään tehdä mahdollisimman lähellä tapahtumapaikkaa ja riittävän lyhyellä ajalla. Tällöin suunnittelu, päätös sekä toteutus ja vastuu on jalkautettu moniosaavalle ja erilaisilla ominaisuuksilla varustetuille tiimeille.

Mutta.. Ihmiset ovat kovin erilaisia

Mutta me ihmiset olemme luontaisesti erilaisia, poikkeamme hyvinkin paljon synnynnäisiltä persoonallisuusrakenteiltamme toisistamme. Siinä missä muutos saa toisen innoissaan ampaisemaan kohti uutta ja tuntematonta energiaa tihkuen ja toisiakin mukaansa huikaten, saa se toisen jähmettymään henkisesti puolustavaan kyyryasentoon työntäen jalkojaan entistäkin syvemmälle vanhaan tuttuun turvallisuutta tuovaan tottumuksen kamaraan.

Erilaisuus tärkeä pitkässä juoksussa – no myös päivän työssä

Ja kaikki tavat ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita, vaikka nyt näyttäisi olevan VIP-kortti varattuna vain nopeimpaan tahtiin sopeutuville. Mutta ihmiskunnan pitkä historia osoittaa, että molempia tarvitaan. Tarvitaan niitäkin, jotka kyseenalaistavat, ja osaavat tehdä oikeita kysymyksiä, kun entinen pyyhitään helposti pois uuden tieltä.

Ihmisessä osa esihistoriasta - liskoaivot

Ympäristö ja maailma muuttuu nopeasti varsinkin digimaailman myötä, mutta ihmisessä on paljon perusasioita, joista ei niin vaan päästä eroon – josko olisi tarvekaan – vaan ihminen kantaa vanhinta olemustaan vanhoissa ns ’liskoaivoissaan’. Tämä helposti unohdetaan ja ohitetaan, kunnes tulee sellainen stoppi, että on pakko pysähtyä. Emme ole liskoaivojemme johdosta voineet kokonaan katkaista yhteyttämme miljoonavuotisiin asioihin kuten vuorokausirytmi, rauhottumisen ja hiljentymisen tarve, luontoyhteys. Olemme edelleen pieneltä osaltamme osa luontoa, joka ei kestä loputonta kiihdyttämistä, vaan tarvitsee uudistumiseen aikaa ja tilaa.

Historian säädyt ym ismit eivät enää ohjaa

Toisaalta suuret linjat, jotka turvaa luoden vaikkakin rajoittaen, viitoittivat niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin elämää selkein pitkospuin sekä aidantein ovat kadonneet tai ainakin niiden merkitys on suuresti kaventunut. Tallaisia ovat yhteiskuntaluokka ja ammattisääty, jotka ennen hyvin pitkälti määräsivät jälkeläisille niin suunnan ammatille kuin tulevan aviopuolison valinnankin, sekä monet muut tapasäädökset, kirjoitetut tai vielä useammin kirjoittamattomat. Yhteisön uskonto, ja sen harjoittamiseen liittyvät tiukatkin säännöt, tavat ja vuosirytmi pitivät vahvoin käsin otteessaan niin ikäihmisiä kuin myös nuorisoakin estäen sitä villiintymästä.

Kaksi isoa muutosta samanaikaisesti

Ja nyt samanaikaisesti meidän aikamme historian luonnissa on tapahtumassa ja tapahtuvat molemmat – vapautuminen ennalta tietämme ohjanneista normisidoksista sekä samaan aikaan maailman ja työelämän ympäristöä muokkaavan muutoksen nopeutuminen suorastaan ketteryyttä vaativaksi maailmaksi.

Tarve uuden tason leposatamaksi

Tätä suuremmalla syyllä etsimme ja löydämme uusia kiinnekohtia ja ankkureita. Onko tyvenen ja rauhan saareketta, paikkaa, missä voisi käydä lepäämässä – istumassa turvallisesti koko painollaan koko tuolilla, joka on kaiken maailman hyökyaaltojen tavoittamattomissa ?

Mistä ihmeestä ”pieni ihminen” saa voimavaroja ja ’paukkuja’ tähän.

Etsimme vastauksia tilanteen ja ajankohdan mukaan – nyt ehkä ajankohtaisesta teemasta - kesälomasta.. viipyilystä.. kiireettömyydestä.. luonnonhoivaan antautumisesta..  Toisaalta ihmismieli pysähtyessään suuntautuu helposti myös ’syvemmille vesille’ etsiessään elämänsä peruskallioita – tai edes niitä suurimpia elämänsä arvoja, kallion lohkareita, jotka vertauskuvallisesti kehotetaan asettamaan ensin elämänkoriin – ennenkuin arkihyörinän pikkujyväinen sälä täyttää astiamme ääriään myöten. Jos näin on päässyt käymään – ja kukapa ei aika ajoin löydä itseään juuri tuosta tilanteesta - voi pysähtyminen tarjota tilaisuuden tutkailla onko omassa korissa jäljellä vain arjen pyörittämisen hienoksi jauhamaa hiekkaa, vai löytyykö korista myös suurimmat kannattelevat kallionlohkareemme.

Seuraavissa kirjoituksissa jatkan ’Kokonaisen ihmisen sallimisen’  teemaa – erityisesti yksilön kannalta, mutta myös miten aikamme uudet organisaatiokulttuurit, kuten Teal, jo oivaltavat kokonaisen ihmisen sallimisen välttämättömyyden myös työssä – tai itseasiassa sen olevan suorastaan perusedellytys henkilöstön työhyvinvoinille ja työssä onnistumiselle sekä työntekijän että organisaationkin näkökulmasta.